Mokkapalat ystävälle

Sydämelliset mokkapalat ystävälle tai rakkaalle! Sallisen sokerisydämillä koristelet herkut näyttävästi ja helposti.

Mokkapalat ystävälle
Pohja
4 kananmunaa
 2 1/2 dl sokeria
 200 g voita
 2 dl maitoa
 5 dl vehnäjauhoja
1/2 dl kaakaojauhetta
1 rkl Salliselta leivinjauhetta
1 rkl Salliselta vaniljasokeria
1/2 dl vahvaa kahvia
Kuorrutus
75 g voita
3/4 dl vahvaa kahvia
4 dl tomusokeria
1/2 dl kaakaojauhetta
2 tl Salliselta vaniljasokeria
Pekaani-grumble
4 rkl vehnäjauhoja
3 rkl Salliselta mantelijauhetta
3 rkl sokeria
40 g voita
20-30 kpl Salliselta pekaanipähkinöitä
ripaus suolaa
Valkosuklaa-grumble
2 1/2 dl sokeria
3/4 dl vettä
110 g valkosuklaata
  punaista elintarvikeväriä

1. Tee pohja. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. 
2. Sulata voi ja lisää siihen maito.
3. Yhdistä kuivat aineet.
4. Lisää vaahtoon neste ja siivilän läpi kuivat aineet. Sekoita varovasti sekaisin.
5. Kaada leivinpaperille uunipellille. Paista 200 asteessa 15 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä.

6. Tee kuorrutus. Laita voi ja kahvi kattilaan ja lisää kuivat aineet siivilän läpi. Sulata voi ja sekoita tasaiseksi. Anna hieman jäähtyä.

7. Rouhi pekaanipähkinät veitsellä muruiksi ja sekoita muut aineet murujen kanssa sekaisin. Paahda 200 asteessa n. 8 min ja jäähdytä.

8. Rouhi valkosuklaa veitsellä. Kuumenna sokeri ja vesi 148 asteiseksi. Sekoita sokerivesi ja valkosuklaa voimakkaasti keskenään ja jäähdytä leivinpaperin päällä.

9. Levitä kuorrutus pohjan päälle ja koristele grumblella sekä Sallisen sokerisydämillä. Leikkaa mokkapalat haluamaasi muotoon vaikka piparkakkumuotilla.


Tulosta  

kokeile myös näitä reseptejä

Liittyvät tuotteet