Macaronit

Perinteiset macaronit ovat näyttävä herkku juhlien kahvipöytään. Teemaan sopivan värityksen saat macaroneille elintarvikeväreillä.

Macaronit
Ainekset
75 g valkuaista
30 g kidesokeria
75 g Salliselta mantelijauhetta
150 g tomusokeria
  elintarvikeväriä
Ganache
130 g taloussuklaata
10 g voita
40 g kermaa

1. Vaahdota valkuaiset, kunnes ne ovat saaneet hieman kuohkeutta. Lisää kidesokeri joukkoon vähitellen samalla vatkaten. Jatka vatkaamista, kunnes vaahto on notkeaa, ei liian kovaa.
2. Sekoita tomusokeri ja mantelijauhe keskenään ja siivilöi se valkuaisvaahdon joukkoon. Lisää elintarvikeväriä.
3. Sekoita. Massa löystyy jokaisen liikkeen myötä, joten vältä sekoittamasta liikaa. Valmis taikina on sileää ja tasaista.
4. Laita massa pursotinpussiin ja pursota noin euron kolikon kokoisia pyörylöitä. Jätä pienehköt varat, sillä massa leviää pellillä hieman.
5. Anna macaron-pohjien seistä peittämättä huoneenlämmössä tunnin verran ennen paistoa, jotta ne kuorettuisivat. Tällä tavoin saadaan aikaan macaroneille tunnusomainen muoto, eli sileä hattu ja röpelöinen jalka.
6. Paista pohjat 150 asteisessa uunin keskitasossa, noin 15 minuuttia.
7. Aseta suklaa, voi ja kerma vesihauteeseen ja sekottele, kunnes suklaa ja voi ovat sulaneet. Jäähdytä ja kuohkeuta seos vatkaamalla sitä hetken sähkövatkaimella.
8. Täytä macaron-leivokset

Tulosta